Siirry pääsisältöön

Joulumyyjäisten tunnelmaa

Aamulla varhain ajelimme täyteen pakatulla autolla messukeskuksen pihalle. Monia muitakin myyjiä oli jo tullut paikalle ja tyhjensivät kuormiaan. Löysimme mukavasti oman myyntipaikkamme ja aloitimmekin tavaroiden järjestämisen omille paikoileen. Siitä tulikin taidetta, kun yritimme mahduttaa kaikki käsityöt pienelle pöydälle. Pian asiakkaiden saapuessa oli täysi kuhina päällä. Ihmisiä oli paljon liikenteessä. Taustalla soi jouluiset musiikit ja ihmisillä tuntui olevan joulumieli päällä. Hitaasti liikkuva ihmismassa ei luonut hermostuneita ostajia. Kiire oli unohtunut hetkeksi. Myyjäiset sujuivat mukavasti näin ensi kokemuksena ajatellen. Saimme positiivista palautetta tuotteistamme ja ihan kivasti saimme niitä myytyäkin. Pitkän päivän jälkeen joimme kahvit pipareiden kera ja ihmettelimme päivää. Mukava fiilis jäi molemmille ja nyt on aika rauhoittua jouluun. Huomenna on arvonnan aika, mutta siitä lisää huomenna.


Kommentit

  1. Olisipa ollut kiva päästä käymään myyjäisissä,matka vaan on liian pitkä.

    Kiva kuulla että ihmisiä on ollut paljon liikkeellä ja että kauppa on käynyt.Näin joulun alla tuotteet käyvät kaupaksi.

    Oikein ihanaa alkavaa viikkoa.

    VastaaPoista
  2. Kaunista käsintehtyä teillä onkin. Se on myyjäisissä aina suosittua.
    Kiitos, että kävit blogissani ja liityit lukijakseni. Tervetuloa uudelleen.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

ARVONTA !

Nyt on aika laittaa arvonta pystyyn vielä ennen joulun pyhiä kiitoksena lukijoille ja uusille tuttavuuksille. Mukavaa kun olette jättäneet kommentteja piristämään pientä blogiamme. Kiitos siitä! Ensimmäisenä palkintona on pieni farkkukankaasta tehty pussukka, johon on painettu pieni runo. Toisena palkintona on "Pupelska"-rätti. Arvontaan voi osalistua kaikki jättämällä kommentin tähän postaukseen. Kommentti 1. arpa Kommentti ja lukija/liittyminen lukijaksi 2. arpa Kommentti, lukija/liittyminen lukijaksi ja linkitys 3. arpa Arvonta suoritetaan 19.12 klo18 joten siihen saakka on aikaa osallistua. Onnea arvontaan!

A R V O N T A !

Sellariina -blogi täyttää nyt syyskuussa vuoden. Sen kunniaksi järjestämme arpajaiset. Arvontasäännöt on vanhat tutut: 1 arpa = kommentti tähän postaukseen 2 arpaa = kommentti + lukija tai lukijaksi liittyminen  3 arpaa = kommentti + lukija tai lukijaksi liittyminen ja linkitys omaan blogiisi (käytä linkityksessä tämän postauksen kuvaa) Arvomme kaksi palkintoa, jotka molemmat on omaa sellariina-tuotantoa. Ilmoitathan kommentissasi kuinka monella arvalla olet mukana sekä kumpi palkintovaihtoehto miellyttäisi Sinua enemmän. Anonyymit: muistakaa laittaa nimi tai nimimerkki. Sitten palkintoihin: palkintovaihtoehto 1 on ruskea pellavainen pyyheliina, jossa turkoosit purjelaiva-painatukset. palkintovaihtoehto 2 on Creme Flora -pussukka, uusi turkoosi värivaihtoehto Arvontaan voi osallistua 30.9. klo 21 asti. Sitten vaan kaikki joukolla osallistumaan arvontaan! Hyvää arpaonnea kaikille :) -sellariina-

Joulukirppis Laurinsaaren Navetalla

  Huomenna on joulukirppis Laurinsaaren Navetalla ja siellä on tarjolla sellariinan käsitöitä ja askarteluja. Myynnissä mukana mm uudet leivinliinat. Uusia tyynyjä Piparkakku-ukkoja ja paljon muuta. Ihanaa perjantai-iltaa! - sellariina -