Siirry pääsisältöön

Kiireen keskellä

On ihanaa huomata kuinka joulua odotellaan muissa blogeissa. Esille on laitettu kauniita jouluasetelmia ja kynttilöitä tuomaan tunnelmaa. Meillä taitaa joulun laittaminen jäädä jouluviikolle. Ensi viikon joulumyyjäisten jälkeen rauhoittuu käsityöpuuhat ainakin hetkiseksi. Saattaa olla, että muutamia joululahjoja vielä pukin konttiin tarvitsee väkertää, mutta mukavaa puuhaahan se on eikö totta?
Joulunpunaiset lampaat odottavat glögejään tarjottavaksi. Kiiren keskellä on hyvä istahtaa hyvässä seurassa ja suunitella tulevia myyjäisiä.


On ollut mukava huomata, että uusia lukijoita on löytänyt sellariinan blogiin, vaikka vielä pieni olemmekin lukijamäärältä, mutta iso kiitos mukavista kommenteistanne! Mukavana yllätyksenä oli saada ensimmäinen tunnustuskin  fallenforanoldchair blogin suveliinalta. Kiitokset!

Sellariina haluaa antaa tunnustuksen niille ihastuttaville blogeille, joihin on lyhyellä matkallaan tutustunut. Nämä blogit tuovat piristystä päivään! Toivottavasti moni muukin löytää nämä ihastuttavat blogit.

sisustusunelmia
aika on taikaa
ranskalaisia unelmia
Tavallista arkea
sinisentalon kuulumisia

Kommentit

  1. Kiitos kaunis tunnustuksesta. <3 Olen ihan otettu.

    VastaaPoista
  2. Voi miten ihanaa,suuret kiitokset Sellariina.♥

    Onnittelut myös teille tunnustuksesta.Varmasti niitä tulee paljon lisää,teillä on niin ihania käsitöitä.

    Mukavaa viikonjatkoa.

    VastaaPoista
  3. Voi kiitos tästä tunnustuksesta, yllätyin kovasti :) Harkinnassa on reissu messukeskukseen, joten mahdollisesti nähdäänkin!
    Joka tapauksessa oikein hyvää messupäivää!!

    VastaaPoista
  4. Kiitos vierailusta uudessa blogissani :D
    Tulin vastavierailulle -ja varmasti poikkeilen jatkossakin!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

A R V O N T A !

Sellariina -blogi täyttää nyt syyskuussa vuoden. Sen kunniaksi järjestämme arpajaiset. Arvontasäännöt on vanhat tutut: 1 arpa = kommentti tähän postaukseen 2 arpaa = kommentti + lukija tai lukijaksi liittyminen  3 arpaa = kommentti + lukija tai lukijaksi liittyminen ja linkitys omaan blogiisi (käytä linkityksessä tämän postauksen kuvaa) Arvomme kaksi palkintoa, jotka molemmat on omaa sellariina-tuotantoa. Ilmoitathan kommentissasi kuinka monella arvalla olet mukana sekä kumpi palkintovaihtoehto miellyttäisi Sinua enemmän. Anonyymit: muistakaa laittaa nimi tai nimimerkki. Sitten palkintoihin: palkintovaihtoehto 1 on ruskea pellavainen pyyheliina, jossa turkoosit purjelaiva-painatukset. palkintovaihtoehto 2 on Creme Flora -pussukka, uusi turkoosi värivaihtoehto Arvontaan voi osallistua 30.9. klo 21 asti. Sitten vaan kaikki joukolla osallistumaan arvontaan! Hyvää arpaonnea kaikille :) -sellariina-

Mökkiprojektit jatkuu

 Kulunut kesä on mennyt viime vuonna alkaneen navettaprojektin kanssa. Navetta on kokenut niin ulkoisen kuin sisäisenkin muutoksen. Katto, seinät ja ovet on maalattu ja navetan pihanpuolen ikkunat vaihdettu. Ilme on muuttunut suuresti. Sisällä karsinoiden seiniä on purettu, lattia korjattu, seiniin laitettu laudoituksia ja seinät sekä katto maalattu. Ennen kuvaa minulla ei valitettavasti ole, mutta tässä uudistuksen jälkeen.               Se miksi tällaiseen remonttiin on lähdetty on yhden haaveen toteuttaminen. Silloin kun mökki siirtyi omistukseemme päätin, että navetasta tehdään jossain vaiheessa sellainen tila, jossa voisi pitää kirpputoria oman fiiliksen mukaan. Nyt kun olen jättänyt työelämän niin sille haaveelle on aikaa. Tällä hetkellä navetalla näyttää jo aivan toisenlaiselta. Olen sisustanut sinne tavaroita joita on tarkoitus myydä. Löytyy vanhaa rompetta ja käsitöitä. Tässä kuvassa pientä esimakua siitä, mitä siellä tällä hetkellä on. Toivottavasti pääsen vielä tänä syksynä

Joulukirppis Laurinsaaren Navetalla

  Huomenna on joulukirppis Laurinsaaren Navetalla ja siellä on tarjolla sellariinan käsitöitä ja askarteluja. Myynnissä mukana mm uudet leivinliinat. Uusia tyynyjä Piparkakku-ukkoja ja paljon muuta. Ihanaa perjantai-iltaa! - sellariina -