Siirry pääsisältöön

Talvisia tunnelmia...

On perjantai ilta. Ensimmäinen täysi työviikko marraskuun jälkeen takana. Vähän se 5 päivää tuntui pitkältä, mutta nyt voi ottaa rennosti ja rauhoittua viikonlopun viettoon.

Talvi on parhaimmillaan ja kelit ovat olleet suotuisat käydä hiihtelemässä.
Vaikka sitä nauttiikin talvesta, niin kyllä vähitellen kevään odotus täyttää mielen. Kestää vaan vielä tovin jos toisenkin ennen kuin voi alkaa odotella lumikellojen ja krookusten kukintaa. Otin kuvan alkuviikolla kukkaveneestä, minkä tein kanaverkosta ja rautalangasta viime keväänä. Kesällä siinä oli kesäkukkia ja nyt talvisessa versiossa on valkoisia kanervia ja marjakuusen oksia.


Toisen kuvan nappasin purkissa kasvavasta ja lumitaakan alla sinnittelevästä sypressistä.



Oikein rauhallista viikonvaihdetta!

tapaamisiin sellariina

Kommentit

  1. Kiitos Sellariina arvontaani osallistumisesta ja lukijakseni tulosta!:)

    Kiva löytää näin itsekin uusia, kivoja blogeja:)
    Kevät valtaa pikkuhiljaa mieltä, mutta nautitaan vielä jonkin aikaa kauniista talvestamme:)

    Suloista sunnuntaita ja "nahdään" taas!:)

    VastaaPoista
  2. Mukavaa viikonloppua.

    Blogissani on sinulle tunnustus.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

A R V O N T A !

Sellariina -blogi täyttää nyt syyskuussa vuoden. Sen kunniaksi järjestämme arpajaiset. Arvontasäännöt on vanhat tutut: 1 arpa = kommentti tähän postaukseen 2 arpaa = kommentti + lukija tai lukijaksi liittyminen  3 arpaa = kommentti + lukija tai lukijaksi liittyminen ja linkitys omaan blogiisi (käytä linkityksessä tämän postauksen kuvaa) Arvomme kaksi palkintoa, jotka molemmat on omaa sellariina-tuotantoa. Ilmoitathan kommentissasi kuinka monella arvalla olet mukana sekä kumpi palkintovaihtoehto miellyttäisi Sinua enemmän. Anonyymit: muistakaa laittaa nimi tai nimimerkki. Sitten palkintoihin: palkintovaihtoehto 1 on ruskea pellavainen pyyheliina, jossa turkoosit purjelaiva-painatukset. palkintovaihtoehto 2 on Creme Flora -pussukka, uusi turkoosi värivaihtoehto Arvontaan voi osallistua 30.9. klo 21 asti. Sitten vaan kaikki joukolla osallistumaan arvontaan! Hyvää arpaonnea kaikille :) -sellariina-

Joulukirppis Laurinsaaren Navetalla

  Huomenna on joulukirppis Laurinsaaren Navetalla ja siellä on tarjolla sellariinan käsitöitä ja askarteluja. Myynnissä mukana mm uudet leivinliinat. Uusia tyynyjä Piparkakku-ukkoja ja paljon muuta. Ihanaa perjantai-iltaa! - sellariina -

Elämän suuri ihme

35 viikkoa odotusta ja jännitystä. Laskettiin viikkoja ja päiviä. Toivottiin parasta ja pelättiin pahinta, mutta nyt se on ohi. Tyttäreni synnytti viime sunnuntaina illalla, 5 viikkoa etuajassa, ihanan pienen prinsessan. Kaikki ei mennyt niin kuin "strömsössä", mutta... tytär pääsi tänään kotiin. Vauva jäi sairaalaan vielä hieman vahvistumaan. Nämä ihanat vaalenapunaiset tulppaanit sain läheisiltä työkavereilta onnittelukortin kera mummaksi tulon johdosta. Kiitos vielä heille! Oikein ihanaa viikonlopun alkua ja halauksia kaikille! - sellariina -