Siirry pääsisältöön

Aika rientää...

Voi miten nopeasti päivät kuluvat. Maaliskuu on jo kohta lopullaan. Harmikseni olen ollut jo toistamiseen tänä vuonna rajun flunssan kourissa, jonka vuoksi kaikki suunnitelmat ovat jääneet suunnitteluasteelle ja tämä postaaminenkin on jäänyt.

Onneksi on ollut ihania aurinkoisia kevätpäiviä, joita on voinut edes ikkunasta ihailla. Tosin ikkunat ovat niin harmaat, että ihan koko komeudesta ei ole voinut nauttia.

Pikku hiljaa pitäisi päästä sellaiseen kuntoon, että pääsisi taas lenkkeilemään ja nuuhkimaan kevään tuoksuja. Tarkoitus on vielä tänä keväänä lähteä myös pohjoiseen hiihtelemään.

Minulla on sikäli poikkeuksellinen kevät, että minulla on nyt jäljellä 14 työpäivää, ennen 5 kuukauden "vapautta". Töihin palaan lokakuun alussa. Kovasti olen yrittänyt miettiä miten tuon vapauden käytän. Tarkkoja suunnitelmia ei ole, mutta käsitöihin ainakin aion käyttää ruhtinaallisesti aikaa ja puutarhanhoitoon. Ja sitten tietenkin omaan hyvinvointiin.

Hyvää illanjatkoa kaikille lukijoille!

-sellariina-

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

A R V O N T A !

Sellariina -blogi täyttää nyt syyskuussa vuoden. Sen kunniaksi järjestämme arpajaiset. Arvontasäännöt on vanhat tutut: 1 arpa = kommentti tähän postaukseen 2 arpaa = kommentti + lukija tai lukijaksi liittyminen  3 arpaa = kommentti + lukija tai lukijaksi liittyminen ja linkitys omaan blogiisi (käytä linkityksessä tämän postauksen kuvaa) Arvomme kaksi palkintoa, jotka molemmat on omaa sellariina-tuotantoa. Ilmoitathan kommentissasi kuinka monella arvalla olet mukana sekä kumpi palkintovaihtoehto miellyttäisi Sinua enemmän. Anonyymit: muistakaa laittaa nimi tai nimimerkki. Sitten palkintoihin: palkintovaihtoehto 1 on ruskea pellavainen pyyheliina, jossa turkoosit purjelaiva-painatukset. palkintovaihtoehto 2 on Creme Flora -pussukka, uusi turkoosi värivaihtoehto Arvontaan voi osallistua 30.9. klo 21 asti. Sitten vaan kaikki joukolla osallistumaan arvontaan! Hyvää arpaonnea kaikille :) -sellariina-

Joulukirppis Laurinsaaren Navetalla

  Huomenna on joulukirppis Laurinsaaren Navetalla ja siellä on tarjolla sellariinan käsitöitä ja askarteluja. Myynnissä mukana mm uudet leivinliinat. Uusia tyynyjä Piparkakku-ukkoja ja paljon muuta. Ihanaa perjantai-iltaa! - sellariina -

Elämän suuri ihme

35 viikkoa odotusta ja jännitystä. Laskettiin viikkoja ja päiviä. Toivottiin parasta ja pelättiin pahinta, mutta nyt se on ohi. Tyttäreni synnytti viime sunnuntaina illalla, 5 viikkoa etuajassa, ihanan pienen prinsessan. Kaikki ei mennyt niin kuin "strömsössä", mutta... tytär pääsi tänään kotiin. Vauva jäi sairaalaan vielä hieman vahvistumaan. Nämä ihanat vaalenapunaiset tulppaanit sain läheisiltä työkavereilta onnittelukortin kera mummaksi tulon johdosta. Kiitos vielä heille! Oikein ihanaa viikonlopun alkua ja halauksia kaikille! - sellariina -