Siirry pääsisältöön

Vihdoin taivas aukeni...

... ja "vanha taivas" tuli esiin. Kyllä tätä onkin jo odotettu. Puutarhahommat ovat olleet usean päivän seis, kun ei ole viitsinyt mennä itseään vesisateeseen kastelemaan. Nyt pitää antaa hieman kuivahtaa ja sitten pääsee jatkamaan. Muutama perenna pitäisi kiikuttaa paikasta A paikkaan B ja päinvastoin. Yksi kukkapenkki pitää laittaa kokonaan uusiksi jne. Hommia riittää.


Olen ihaillut monessa blogissa kauniita virkattuja mattoja. Itsekin olen paljon virkannut, mutta mattoja en ole tehnyt. Sekin asia on nyt korjattu. Sadepäivät saivat sen aikaan, että etsin joskus käsityömessuilta ostamani ontelokuteet esille ja lähdin kokeilemaan maton virkkausta. Malli on aivan yksinkertainen pylväitä ja ketjusilmukoita. Tein kaksi mattoa, mutta kumpikaan niistä ei tullut ns. mallinmukaisesti valmiiksi, koska kuteet loppuivat kesken. Ihan hyvän kokoiset kuitenkin. Pienempi on halkasijaltaan noin 70 cm ja isompi noin 90 cm. Kaipa ne jostain paikkansa löytävät, ehkä mökiltä.

Tässä aikaansaannokseni:



Ehkä pitäisi hakea uutta kudetta ja niin paljon, että saisi edes yhden maton valmiiksi asti. Ohjeen mukaan valmiin maton halkaisija on noin 130 cm.

Hyvää alkanutta viikkoa!
-sellariina-

Kommentit

  1. Hienot matot ja onhan nämä pieninäkin käytännölliset esim. vessan mattoina?!

    VastaaPoista
  2. Sara ja Purnauskis: Kiitos!

    Nyt on hankittu valkoista ontelokudetta niin paljon, että saan koko mallin tehdyksi :)
    -sellariina-

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

A R V O N T A !

Sellariina -blogi täyttää nyt syyskuussa vuoden. Sen kunniaksi järjestämme arpajaiset. Arvontasäännöt on vanhat tutut: 1 arpa = kommentti tähän postaukseen 2 arpaa = kommentti + lukija tai lukijaksi liittyminen  3 arpaa = kommentti + lukija tai lukijaksi liittyminen ja linkitys omaan blogiisi (käytä linkityksessä tämän postauksen kuvaa) Arvomme kaksi palkintoa, jotka molemmat on omaa sellariina-tuotantoa. Ilmoitathan kommentissasi kuinka monella arvalla olet mukana sekä kumpi palkintovaihtoehto miellyttäisi Sinua enemmän. Anonyymit: muistakaa laittaa nimi tai nimimerkki. Sitten palkintoihin: palkintovaihtoehto 1 on ruskea pellavainen pyyheliina, jossa turkoosit purjelaiva-painatukset. palkintovaihtoehto 2 on Creme Flora -pussukka, uusi turkoosi värivaihtoehto Arvontaan voi osallistua 30.9. klo 21 asti. Sitten vaan kaikki joukolla osallistumaan arvontaan! Hyvää arpaonnea kaikille :) -sellariina-

Joulukirppis Laurinsaaren Navetalla

  Huomenna on joulukirppis Laurinsaaren Navetalla ja siellä on tarjolla sellariinan käsitöitä ja askarteluja. Myynnissä mukana mm uudet leivinliinat. Uusia tyynyjä Piparkakku-ukkoja ja paljon muuta. Ihanaa perjantai-iltaa! - sellariina -

Elämän suuri ihme

35 viikkoa odotusta ja jännitystä. Laskettiin viikkoja ja päiviä. Toivottiin parasta ja pelättiin pahinta, mutta nyt se on ohi. Tyttäreni synnytti viime sunnuntaina illalla, 5 viikkoa etuajassa, ihanan pienen prinsessan. Kaikki ei mennyt niin kuin "strömsössä", mutta... tytär pääsi tänään kotiin. Vauva jäi sairaalaan vielä hieman vahvistumaan. Nämä ihanat vaalenapunaiset tulppaanit sain läheisiltä työkavereilta onnittelukortin kera mummaksi tulon johdosta. Kiitos vielä heille! Oikein ihanaa viikonlopun alkua ja halauksia kaikille! - sellariina -