Siirry pääsisältöön

Mummonmökki

Olen jossain aikaisemmissa postauksissa ohimennen maininnut meidän mökin. Jospa nyt sitten vihdoin ja viimein raottaisin hieman verhoa ja kertoisin mistä on kysymys :)

Meidän mökki: Se on rintamamiestalon tyyppinen, mutta rakennettu joskus 1800 luvun loppuvuosilla. Se on mieheni kotipaikka, jonka talouskeskuksen lunastimme viime vuonna itsellemme vapaa-ajan asunnoksi.

Aloitimme rempan viime syksynä. Suuri haaste oli vaihtaa alimmaisista hirsistä vaurioituneet. Onneksi meillä oli osaava apulainen auttamassa. Sen jälkeen remppa on jatkunut julkisivuremontilla ja jatkuu edelleen. Eteneminen on hidasta, kun olemme miehen kanssa tehneet suurimman osan kaksistaan. Mutta eikös niin sanota että ... hiljaa hyvää tulee. Meillä ei ole mikään kiire. Tehdään kun jaksetaan ja kukkaro antaa myöten.

Tässä on 3 kuvaa viime syksyltä kun remontti oli jo aloitettu.

Kammarien pääty

Meidän mökki

Tuvan pääty


Sitten tältä suvelta. Julkisivun väri vaihtuu uuden laudoituksen myötä keltaisesta vaalean harmaaksi. Kuva on vasten aurinkoa, niin väri ei tule kunnolla esille. Ikkunoiden vuorilaudoitukset tehdään hieman koristeellisemmaksi kuin aikaisemmin.
Kammarin pääty

Tuvan puoleinen pääty. Vinttikammarin vanha ikkuna ja seinä vielä vaiheessa

Tuvan puoleinen pääty on nyt jo laudoitettu kokonaan. Yläkerran molempien päätyjen ikkunat on vaihdettu uusiin, kun vanhat oli ihan hajoamispisteessä.

Pitää seuraavalla kerralla muistaa ottaa kamera mukaan, jotta saan kuvia nykyisestä tilanteesta.


Hyvää alkanutta viikkoa kaikille lukijoille!

-sellariina-


Kommentit

  1. Ihana vanha talo! Laita vaan ihmeessä lisää tällaisia postauksia :)
    Totta, hiljaa hyvää tulee...Onpahan aikaa miettiä yksityiskohtia rauhassa ja muuttaa mieltäkin remppamatkan varrella :)

    VastaaPoista
  2. Tsemppiä remppaan! Hurmaava mökki :)

    VastaaPoista
  3. On teillä urakkaa, mutta vaivannäkö varmasti palkitsee! Blogistani löytyy muuten sinulle jotain makeaa.

    VastaaPoista
  4. Kiitos Liisa! Lupaan, että postauksia rempasta tulee jatkossa lisää :)

    Kiitos Purnauskis! Tsemppiä todella tarvitaan ja kärsivällisyyttä, kun ei olla ammattilaisia, niin välillä joutuu purkamaan ja tekemään uudelleen.

    Kiitos liinu kommentista ja eritoten tunnustuksesta :) Rempassa on se hyvä puoli, kun siinä näkee heti kättensä jäljen ja kyllä se on välillä aika palkitsevaa.

    -sellariina-

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

A R V O N T A !

Sellariina -blogi täyttää nyt syyskuussa vuoden. Sen kunniaksi järjestämme arpajaiset. Arvontasäännöt on vanhat tutut: 1 arpa = kommentti tähän postaukseen 2 arpaa = kommentti + lukija tai lukijaksi liittyminen  3 arpaa = kommentti + lukija tai lukijaksi liittyminen ja linkitys omaan blogiisi (käytä linkityksessä tämän postauksen kuvaa) Arvomme kaksi palkintoa, jotka molemmat on omaa sellariina-tuotantoa. Ilmoitathan kommentissasi kuinka monella arvalla olet mukana sekä kumpi palkintovaihtoehto miellyttäisi Sinua enemmän. Anonyymit: muistakaa laittaa nimi tai nimimerkki. Sitten palkintoihin: palkintovaihtoehto 1 on ruskea pellavainen pyyheliina, jossa turkoosit purjelaiva-painatukset. palkintovaihtoehto 2 on Creme Flora -pussukka, uusi turkoosi värivaihtoehto Arvontaan voi osallistua 30.9. klo 21 asti. Sitten vaan kaikki joukolla osallistumaan arvontaan! Hyvää arpaonnea kaikille :) -sellariina-

Mökkiprojektit jatkuu

 Kulunut kesä on mennyt viime vuonna alkaneen navettaprojektin kanssa. Navetta on kokenut niin ulkoisen kuin sisäisenkin muutoksen. Katto, seinät ja ovet on maalattu ja navetan pihanpuolen ikkunat vaihdettu. Ilme on muuttunut suuresti. Sisällä karsinoiden seiniä on purettu, lattia korjattu, seiniin laitettu laudoituksia ja seinät sekä katto maalattu. Ennen kuvaa minulla ei valitettavasti ole, mutta tässä uudistuksen jälkeen.               Se miksi tällaiseen remonttiin on lähdetty on yhden haaveen toteuttaminen. Silloin kun mökki siirtyi omistukseemme päätin, että navetasta tehdään jossain vaiheessa sellainen tila, jossa voisi pitää kirpputoria oman fiiliksen mukaan. Nyt kun olen jättänyt työelämän niin sille haaveelle on aikaa. Tällä hetkellä navetalla näyttää jo aivan toisenlaiselta. Olen sisustanut sinne tavaroita joita on tarkoitus myydä. Löytyy vanhaa rompetta ja käsitöitä. Tässä kuvassa pientä esimakua siitä, mitä siellä tällä hetkellä on. Toivottavasti pääsen vielä tänä syksynä

Joulukirppis Laurinsaaren Navetalla

  Huomenna on joulukirppis Laurinsaaren Navetalla ja siellä on tarjolla sellariinan käsitöitä ja askarteluja. Myynnissä mukana mm uudet leivinliinat. Uusia tyynyjä Piparkakku-ukkoja ja paljon muuta. Ihanaa perjantai-iltaa! - sellariina -