Siirry pääsisältöön

Uusi vuosi ja uudet kujeet...

Uusi vuosi on vauhdilla lähtenyt liikkeelle, kun tammikuu on jo kohta puolessa välissä. Blogikirjoittamisessa ollut tauko saa nyt luvan päättyä ja päätin aloittaa sen oikein kunnolla. Uudistin blogia hieman, josko se saisi kipinän säilymään.

Olen harjoitellut joululahjaksi saamani kameran käyttöä, vielä takkuilee, mutta ehkä se joskus alkaa sujumaan.

Käsityörintamalla on tällä hetkellä ollut vähän hiljaisempaa. Tyttären lastenhuoneeseen olen virkkaillut pyöreää mattoa. Ontelokude loppui harmittavasti kesken, vain runsaat kaksi kierrosta ennen valmistumista.

Olin pyhien aikaan pari viikkoa lomalla ja välipäivinä tuli käytyä pitkästä aikaa kirpparikierroksella. Jotain pientä jäi "haaviin". Tässä muutama kuva:







Kävin myös yhdessä sisustusliikkeessä ja sieltä löysin numerokyltit, jossa puupohjalle on kiinnitetty emalinen numerolaatta. Sijoitin kyltit eteisen hyllykön koreihin.




Hyllyllä olevan talonnumerokyltin sain tyttäreltä joululahjaksi. Se lähtee myöhemmin mökille.


Kun en ole aiemmin toivottanut niin: Oikein hyvää alkanutta vuotta kaikille!

Hyvää keskiviikkoillan jatkoa!

 -sellariina -

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

ARVONTA !

Nyt on aika laittaa arvonta pystyyn vielä ennen joulun pyhiä kiitoksena lukijoille ja uusille tuttavuuksille. Mukavaa kun olette jättäneet kommentteja piristämään pientä blogiamme. Kiitos siitä! Ensimmäisenä palkintona on pieni farkkukankaasta tehty pussukka, johon on painettu pieni runo. Toisena palkintona on "Pupelska"-rätti. Arvontaan voi osalistua kaikki jättämällä kommentin tähän postaukseen. Kommentti 1. arpa Kommentti ja lukija/liittyminen lukijaksi 2. arpa Kommentti, lukija/liittyminen lukijaksi ja linkitys 3. arpa Arvonta suoritetaan 19.12 klo18 joten siihen saakka on aikaa osallistua. Onnea arvontaan!

A R V O N T A !

Sellariina -blogi täyttää nyt syyskuussa vuoden. Sen kunniaksi järjestämme arpajaiset. Arvontasäännöt on vanhat tutut: 1 arpa = kommentti tähän postaukseen 2 arpaa = kommentti + lukija tai lukijaksi liittyminen  3 arpaa = kommentti + lukija tai lukijaksi liittyminen ja linkitys omaan blogiisi (käytä linkityksessä tämän postauksen kuvaa) Arvomme kaksi palkintoa, jotka molemmat on omaa sellariina-tuotantoa. Ilmoitathan kommentissasi kuinka monella arvalla olet mukana sekä kumpi palkintovaihtoehto miellyttäisi Sinua enemmän. Anonyymit: muistakaa laittaa nimi tai nimimerkki. Sitten palkintoihin: palkintovaihtoehto 1 on ruskea pellavainen pyyheliina, jossa turkoosit purjelaiva-painatukset. palkintovaihtoehto 2 on Creme Flora -pussukka, uusi turkoosi värivaihtoehto Arvontaan voi osallistua 30.9. klo 21 asti. Sitten vaan kaikki joukolla osallistumaan arvontaan! Hyvää arpaonnea kaikille :) -sellariina-

Joulukirppis Laurinsaaren Navetalla

  Huomenna on joulukirppis Laurinsaaren Navetalla ja siellä on tarjolla sellariinan käsitöitä ja askarteluja. Myynnissä mukana mm uudet leivinliinat. Uusia tyynyjä Piparkakku-ukkoja ja paljon muuta. Ihanaa perjantai-iltaa! - sellariina -