lauantai 30. kesäkuuta 2012

Voi tätä Suomen kesää...

Meillä on tänään tullut vettä koko armaan päivän. Ulkona ei ole voinut puuhastella mitään. No onneksi sadepäiviä varten on kertynyt monenlaista rästitekemistä.

Meillä on mökillä kaksi vanhaa puutuolia, jotka ovat mielestäni aivan kauniit ja sirot, mutta joiden väri ei miellyttänyt ja istuinosan kankaat on aivan kulahtaneet. Anoppini on ne päällystänyt varmaan joskus 50-luvulla. Nyt toinen tuoli on saanut uuden ilmeen. Maali on vaihtunut kuten myös istuinkangas. Lisäsin myös vähän pehmustetta istuttavaan.

Tässä kuva tuolista ennen:


 Ja tässä sitten ehostuksen jälkeen:


Olen ihan tyytyväinen lopputulokseen. Nyt vain täytyy ottaa toinen tuoli työnalle.


Tuolien kanssa samaan sarjaan kuuluu myös tämä suloinen pikkulipasto. Se on aikojen saatossa saanut valkean maalipinnan. Vähän se on kolhiintunut, mutta toistaiseksi se saa palvella tällaisena.




Punapäivänkakkarat ikkunantakana

Vaaleanpunaiset pelargoniat lasiterassilla


Hyvää viikonloppua sateesta huolimatta! Se on sitten heinäkuu huomenna.

-sellariina -


keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Ihanaa aurinkoista juhannuksen odotusta...

Vaikka viimeksi lupasin, niin eipä ole tullut tehtyä postauksia. Johonkin se aika vaan ns. lipuu. Mökkirempan suhteen ei kerrottavaa oisi ollutkaan, koska se ei liiemmin ole edistynyt. Kasvimaan tein mökkipihaan. Ja sen kylkeen mansikkamaan.

Kotopuutarhassa on tullut puuhasteltua. Siellä on mennyt tunti jos toinenkin. Tässä muutama kuva.








Kirpputoreja ja vanhaintavarainkauppojakin on tullut kierrettyä ja jotain on mukaankin tarttunut. Ei vaan ole tullut otettua valokuvia. Maanantaina viimeksi käytiin tyttären kanssa yhdessä osto- ja myyntiliikkeessä. Olen pitkään etsinyt vanhaa virkattua päiväpeitettä mökkisänkyyn ja nyt sellaisen löysin. Valkaisemattomasta kalalangasta virkattu, aivan ehjä ja ei mitään fläkkejä. Hinta sellainen, että ei olisi edes lankoja saanut sillä.

Tässä se on pestynä ja silitettynä


Minusta se on aivan ihana ja sopii mummonmökkiin :)


Oikein hyvää juhannusviikkoa!

Niin ja SUURET KIITOKSET kaikille täällä vierailleille ja kommentoijille!

- sellariina -