Siirry pääsisältöön

Kuinkas sitten kävikään

Viime postauksessani manasin selän jumittumista ja niinhän siinä sitten kävi, että sairaslomahan siitä paukahti. Pari viikkoa tässä on sitten menty ja köpötelty, ensi viikkokin on vielä saikkua. Fysioterapeutti on aika hyvin saanut kipua lievennettyä ja liikkuminen on jo helpompaa. Nostaminen ja kantaminen ottaa lannerankaan, eli sitä ei oikein vielä passaa tehdä. Nyt vaan uskotaan, että hiljaa hyvää tulee. Sairasloman päätyttyä alan sitten viettämään kesälomaa.

Puutarhahommat on jääneet lähes kokonaan tekemättä, mutta kyllä tässä vielä voi jotain laitella. Josko juhannukseksi jotain kukkia saisi laitettua purkkeihin. Miljoonakelloamppelit roudasin kotiin just ennen saikun alkua.

Kaksi tällaista lilahtavan sinistä ja yhden valkoisen.
 
 
 
Viime kesänä istutettu koristeomenapuu selvisi hyvin talvesta ja sulostutti kukinnoillaan.
 
 
 
 
Tämän viikon maanantaina meillä oli aivan hirveä ukonilma ja rakeita tuli aivan mielettömästi. Tässä pari pokkarilla napattua kuvaa.
 
 

 
 
Minulla oli aikaisemmin enkelikokoelma olohuoneessa, pianonpäällä ja hyllyllä sekä seinällä. Piano siirrettiin tyttären luo ja enkelit laatikkoon, nyyh. Olohuoneen remontin yhteydessä loputkin enkelit saivat siirron. Uusi sijoituspaikka löytyi takkahuoneesta. Laitoin isoja enkeleitä varten erillisen hyllyn, mutta pienempiä varten tuunasin vanhasta ovesta ihan oman juttunsa. Osa kokoelmasta on edelleen laatikossa jemmassa ja olen ajatellut niille paikkaa mökiltä. Pitäähän sielläkin olla omat suojelusenkelinsä.
 
Tässä kuvia kokoelmasta.
 




 
Oikein mukavaa perjantai-iltaa ja tulevaa viikonloppua kaikille!
 
- sellariina -
 
PS. Lomailijoille oikein hyvää lomaa!
 

 
 



Kommentit

  1. Tunnen taudin. Ikävä seuralainen, mutta jospa se siitä, vähitellen. Hyvää ja mahd. kivutonta viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Voi kiitos Villiviini! Hyvää viikonloppua Sinullekin. Päivä päivältä parempaan ollaan menossa.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

ARVONTA !

Nyt on aika laittaa arvonta pystyyn vielä ennen joulun pyhiä kiitoksena lukijoille ja uusille tuttavuuksille. Mukavaa kun olette jättäneet kommentteja piristämään pientä blogiamme. Kiitos siitä! Ensimmäisenä palkintona on pieni farkkukankaasta tehty pussukka, johon on painettu pieni runo. Toisena palkintona on "Pupelska"-rätti. Arvontaan voi osalistua kaikki jättämällä kommentin tähän postaukseen. Kommentti 1. arpa Kommentti ja lukija/liittyminen lukijaksi 2. arpa Kommentti, lukija/liittyminen lukijaksi ja linkitys 3. arpa Arvonta suoritetaan 19.12 klo18 joten siihen saakka on aikaa osallistua. Onnea arvontaan!

A R V O N T A !

Sellariina -blogi täyttää nyt syyskuussa vuoden. Sen kunniaksi järjestämme arpajaiset. Arvontasäännöt on vanhat tutut: 1 arpa = kommentti tähän postaukseen 2 arpaa = kommentti + lukija tai lukijaksi liittyminen  3 arpaa = kommentti + lukija tai lukijaksi liittyminen ja linkitys omaan blogiisi (käytä linkityksessä tämän postauksen kuvaa) Arvomme kaksi palkintoa, jotka molemmat on omaa sellariina-tuotantoa. Ilmoitathan kommentissasi kuinka monella arvalla olet mukana sekä kumpi palkintovaihtoehto miellyttäisi Sinua enemmän. Anonyymit: muistakaa laittaa nimi tai nimimerkki. Sitten palkintoihin: palkintovaihtoehto 1 on ruskea pellavainen pyyheliina, jossa turkoosit purjelaiva-painatukset. palkintovaihtoehto 2 on Creme Flora -pussukka, uusi turkoosi värivaihtoehto Arvontaan voi osallistua 30.9. klo 21 asti. Sitten vaan kaikki joukolla osallistumaan arvontaan! Hyvää arpaonnea kaikille :) -sellariina-

Joulukirppis Laurinsaaren Navetalla

  Huomenna on joulukirppis Laurinsaaren Navetalla ja siellä on tarjolla sellariinan käsitöitä ja askarteluja. Myynnissä mukana mm uudet leivinliinat. Uusia tyynyjä Piparkakku-ukkoja ja paljon muuta. Ihanaa perjantai-iltaa! - sellariina -