Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella antiikki merkityt tekstit.

Lomaa odotellessa

Loman alkua odotellessa laitan tältä kesältä muutaman fiilistelykuvan kotipihalta. Kaksi aamuherätystä vielä, ja sitten alkaa kauan odotettu neljän viikon kesäloma. Suunnitelmia lomalle on tehty, mutta niistä sitten tuonnempana, kuitenkin sen verran etukäteen, että heti ensi viikolla lähdetään kaakonkulmalle pojan luo lapsenvahdiksi ja ehkä tulee käytyä siellä myös paikallisessa kesäteatterissa. Paljon olisi kesäteatteriesityksissä vaihtoehtoja ihan täällä kotikulmillakin. Tarjontaa on tullut katsastettu sillä silmällä, että ainakin pari kohdetta kiinnostaa. Kesäisiä tapahtumia on tulevanakin viikonloppuna mm. Fiskarsin antiikkimessut, jotka alkavat huomenna 7.7. ja jatkuvat sunnuntaihin 10.7. asti. Muutaman kerran on siellä tullut käytyä. Saattaapi sitä sinnekin tulla ajeltua. Oikein hyvää "pikkulauantaita" kaikille! - sellariina -

Huutokauppa

Eilen vietimme pitkän, mutta mieleenpainuvan päivän eräässä huutokaupassa. Olimme metsästämässä aarteita niin mökille kuin kotiinkin. Tarjontaa oli yllinkyllin ja ihmispaljous oli henkeäsalpaavaa. Ajoittain jopa ahdistavaa, koska väki tungeksi tönimispisteeseen asti, kun tavaroita huudettiin kilpaa. Tyhjin käsin emme tietenkään kotiin lähtenee. Mökille löydettiin sympaattinen patakaappi, joka tarvitsee hieman entisöintiä, mutta siitä sitten valmiimpana myöhemmin lisää. Tässä vielä muutama tunnelma kuva huutokaupasta. Mukavaa viikonloppua kaikille! Terkuin sellariina

Kevätretken löytöjä

Erkyläntorilta, Riihimäeltä löytyi mukava pino vanhoja Valtion Ostokortteja, veikkauskuponkeja ja arpoja. Asadon aarteista, Riihimäeltä löytyi kaunis emalinen purkki ja Hämeenlinnan antiikkimessuilta löytyi vanha kahvipurkki. Erkyläntorilta, Riihimäeltä löytyi myös kaunis Arabian vati.  Lahden Aika Vanha-liikkestä löytyi iso Riihimäen Ihann-purkki. Hämeenlinnan antiikimessuilta löytyi vanha vedin tuunaamista varten. Hollolassa pysähdyttiin Pian makasiinissa. Mukaan tarttui makeat nupit. Riihimäen Asadon aarteista löytyi vanhoja pellavaliinoja ja kauniisti nyplättyjä liinoja. Lahden sisustusliike Hemmassa oli kaikkea pientä ihanaa.  Löytösaalis oli mitä mainion. Näistä on iloa vielä pitkään, vaikka eihän se estä uusia retkiä ja uusien aarteiden metsästämistä. Tulevana kesänä on toivottavasti aikaa tuunailla kaikenlaista. Mökillä alkaa remppahommat ja pitäisi sitä kasvimaatakin kyntää. Puuhaa riittää varmasti. Uusia ajatuksia kankaanpainanna...

Kevätretki musiikilla maustettuna!

Vihdoinkin perjantai saapui ja paljon odotettu Club 4 Five yhdessä UMO:n kanssa kosertoi Lahden Sibeliustalolla. Konsertti oli vasta iltasella, joten olimme suunnitelleet mukavia pysähdyksiä matkan varrelle. Suunnitelmana oli aarteiden metsästys ja mahdollinen löytäminen. Lähdimme matkaan jo varhain aamulla. Ensimmäinen pysäkkimme oli Riihimäellä  Asadon aarteissa.  Ensimmäinen kuva kertoo paikan tunnelmista. Tavaraa oli lattiasta kattoon. Aika kului huomaamatta tavaroita kohnatessa. Mahtavan valikoiman ja ystävällisen myyjän ansioista matkaan lähti vanhoja pyyheliinoja, emaliastia, Fazerin vanha laatikko ja Arabian vanha kuppi. Seuraava pysäkkimme oli  myös Riihimäellä.  Erkyläntori n kirpputori oli pieni, mutta pysähtymisen arvoinen. Löytyihän sieltä kaunis vanha Arabian vati. Seuraavaksi matka jatkui... ... Hollolaan. Kaunis ja pieni paikkakunta ihan Lahden kupeessa.  Pian makasiini  odottelikin meitä kauniin kirkon vieressä. Kauppa oli pieni, mutt...

Vietettiin tänään äiti-tytärpäivää

Lauantaipäivä kului mukavasti kierrellessä antiikkikaupoissa. Mukaan kotiinviemisiksi tarttui mm. yksi taulu, Riihimäen ja Karhulan vanhoja lasipurkkeja sekä liinavaatteita. Mökkikalustus karttui myös muutamalla Arabian kahvikupilla. Mukavan aarteenetsintäpäivän jälkeen istahdettiin kahvikupposen ja mustikka-rahkapiirakan ääreen. Nautiskelun lomassa suunniteltiin tulevia myyjäisiä. Pakattiin valmiita käsitöitä laatikoihin odottamaan h-hetkeä. Suunnitelmissa on vielä valmistella monenmoista, mutta onneksi tässä on aikaa???? Hyvää viikonlopun jatkoa! sellariina

Kädentaitoja ja rappioromantiikkaa

Viime viikonloppuna vietimme mukavan lauantaipäivän kädentaitojen messuilla Helsingin Vanhassa Satamassa. Ihmisiä oli mukavasti liikkeellä, mutta hyvin mahduimme mukaan. Messuilla oli niin uusia, kuin vanhojakin kädentaitojen osaajia. Saimme uusia ideoita ja ostimme tarvittavia materiaaleja. Nyt vain innolla kokeilemaan uusia luonnoksia uusille materiaaleille. Niistä kuullaan ja nähdään myöhemmin blogin sivuilla. Sunnuntaina löysimme tiemme huutokauppaan. Rakkaus rojuun toi kotiin kaksi kappaletta 1800-luvun arkkuja. Aivan ihanaisia kumpainenkin!