Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella remppa merkityt tekstit.

Mökkiprojektit jatkuu

 Kulunut kesä on mennyt viime vuonna alkaneen navettaprojektin kanssa. Navetta on kokenut niin ulkoisen kuin sisäisenkin muutoksen. Katto, seinät ja ovet on maalattu ja navetan pihanpuolen ikkunat vaihdettu. Ilme on muuttunut suuresti. Sisällä karsinoiden seiniä on purettu, lattia korjattu, seiniin laitettu laudoituksia ja seinät sekä katto maalattu. Ennen kuvaa minulla ei valitettavasti ole, mutta tässä uudistuksen jälkeen.               Se miksi tällaiseen remonttiin on lähdetty on yhden haaveen toteuttaminen. Silloin kun mökki siirtyi omistukseemme päätin, että navetasta tehdään jossain vaiheessa sellainen tila, jossa voisi pitää kirpputoria oman fiiliksen mukaan. Nyt kun olen jättänyt työelämän niin sille haaveelle on aikaa. Tällä hetkellä navetalla näyttää jo aivan toisenlaiselta. Olen sisustanut sinne tavaroita joita on tarkoitus myydä. Löytyy vanhaa rompetta ja käsitöitä. Tässä kuvassa pientä esimakua siitä, mitä siellä tällä hetkellä ...
Ehkä nyt on hyvä aika palata tauolta. Aurinko on paistanut niin keväisesti, että energia alkaa palaamaan ja saa monella tapaa aktivoitumaan. Edellisestä postauksesta on mennyt tovi jos toinenkin. Paljon on tapahtunut kirjoitustauon aikana. Valokuvaaminen on jäänyt vähiin, mitä nyt tuossa joulun ja uuden vuoden vaihteessa tuli joitain kuvia otettua, mutta niitä ei nyt enää viitsi laittaa tänne Kuvakokoelmani on viime syksyltä ja kertoo mökillä tapahtuneista muutoksista. Saimme vintin remontin valmiiksi ja vietimme koko perheen ( 9 henkeä) voimin ensimmäisen joulumme siellä. Odotan kevättä innolla ja siemenluetteloita on tullut tutkittua. Kylvöksiä en vielä ole ajatellut laittaa, mutta suunnitelmia on mukava tehdä. Minulla on kaupunkikodin pihalla kasvihuone ja mökillä kasvimaa, niin siinä riittää suunnittelemista. On ihan kiva kokeilla uusia juttuja. Olen miettinyt, että pitäisikö tänä keväänä lähteä Tallinnaan puutarhamessuille, se kun on ollut mona...

Kiitos!

Kesän muisto Teille kaikille ihanille lukijoille, jotka oletta täällä jaksaneet piipahtaa, vaikka postaukset ovatkin jääneet vähiin. Voi miten meitä onkaan hellitty ja olemme saaneet nauttia, ensin kauniista kesästä, ja nyt sitten aivan ihanasta lämpöisestä syksystä. Olin tänään töiden jälkeen haravoimassa lehtiä. Maa oli hieman jäässä, mutta lehdet oli kuitenkin hyvin irtonaisia ja helppoja haravoida. Meillä ei vieläkään ole kaikki lehdet pudonneet puista, joten ei haravointi vielä tähän loppunut. En tiedä mihin vapaa-aika on huvennut, mutta mökillä on ainakin viihdytty lähes jokaisena viikonloppuna. Vasta viime viikonloppuna vein pelargoniatkin mökille talvehtimaan. Nyt pitäisi vielä jostain löytää kanervia niiden tilalle, ettei jää piha aivan "kaljuksi". Sunnuntaina olin yksin mökillä siivoskelemassa ja nappasin muutaman kuvan. Tuvan ikkunoihin tein vanhoista pitsilakanoista kappaverhot. Arabian sinikuviollisia lautasia. Nyt kun prasua ei vielä ol...

Ei olis ...

voinut huonompaan aikaan mennä selkä jumiin, kuin juuri nyt, kun pitäisi kaikki voima ja energia suunnata pihalle ja puutarhanlaittoon. Ei oikein mikään asento tunnu hyvältä ja liikkuminenkin on hankalaa. En tiedä pitäisikö tässä hakeutua lääkärin luo, jotta saisi jotain lihaksia rentouttavaa lääkettä. Kun ei ole mitään uusia kuvia, niin aattelin laittaa talvisen rempan jälkeen otettuja kuvia. Nämä on keittiön uudesta hyllystä ja minun aarteista. Hyllyn taustana on tapetti, jonka laitoin talvella.           Illanjatkoja!   - sellariina -  

Aurinkoa, lämpöä...

Niin se kesä sitten vihdoinkin on saapunut. Nyt odotellaan sitten kesäloman alkua. 2 ja ½ viikkoa vielä töitä, niin sitten on 3 viikkoa lomaa. Puutarhassa on tullut puuhasteltua hieman ja mökilläkin on remppa saatu jatkumaan. Siellä makuukamarin seinät ovat saaneet uudet tapetit. Otan seuraavalla kerralla kameran mökille mukaan, niin saan otettua kuvan. Pihalta nappasin muutaman otoksen tänään. Eipä tällä hetkellä ole hirveesti kuvattavaa, kun tulppaanitkin ehtivät jo kukkia. Tässä tämä puutarhapläjäys :) Kesäkukkia en ole vielä laittanut yhtään. Ehkä nyt sitten tulevana viikonloppuna. Mullat niitä varten tuli tänään haettua. Oikein hyvää keskiviikkoiltaa kaikille! - sellariina -

Kuvia mökiltä

Nyt olen saanut aikaiseksi vähän lisää kuvia mökkiprojektista. Tupa on ollut kuvauksen kohteena, kun se alkaa olla valmis. Tavarat vielä etsii paikkojaan, mutta voitonpuolella kuiteskin jo ollaan. Tässä ensin 2 ennen -kuvaa. Ikkunan oikealla puolella oli tuvan ainoa työskentelytila ja sekin oli tiskupöytä. Tässä on kuvattu vanha kaapisto, jonka huusin 30 € huutokaupasta. Se odottelee kunnostamista.   Tässä nykyinen kokkausnurkkaus. Kuvassa koukkutangosta on paikallaan vasta puolikas.     Tässä näkyy kunnostettu laatikosto.   Nykyinen tiskausnurkkaus. Yläkaappi huutokauppalöytö nyt kunnostettuna.   Tässä sitten sieltä ja täältä:       Kuparipannut leipäorrella.     "Yövalo"     Vanhoja emaliastioita.     Kaksi tyynyä tuvan puusohvalle olen saanut aikaiseksi.     Messinkinen huutokauppaostos kolmen vuoden takaa on saanu...