Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella käsityöt merkityt tekstit.

Joulukirppis Laurinsaaren Navetalla

  Huomenna on joulukirppis Laurinsaaren Navetalla ja siellä on tarjolla sellariinan käsitöitä ja askarteluja. Myynnissä mukana mm uudet leivinliinat. Uusia tyynyjä Piparkakku-ukkoja ja paljon muuta. Ihanaa perjantai-iltaa! - sellariina -

Blogien yhdistäminen

Sellariina-blogiin oli aiemmin kytketty "sellariinan omat käsityöt" -blogi. Olen sen poistanut ja lisännyt valikot tähän blogiin, joten käsityöt löytyvät nyt tämän blogin valikoista. Hyvää syyskuun alun sunnuntai-iltaa! - sellariina-

Tiistai-ilta

Uusi viikko on lähtenyt jälleen käyntiin ja helmikuu lipuu kohden loppuaan. Tänään meillä oli erikoinen sää. Aamupäivällä tuli taivaan täydeltä lunta ja kun puolipäivä oli ylitetty niin lumi oli kaikki sulanut ja keväinen aurinko paistaa helotti täydellä teholla. Harmi vaan, että työt kutsuivat, eikä voinut sännätä ulos nauttimaan tuosta loistosta. Työstä puheen ollen, on minun työpisteeni jälleen siirtynyt kokonaan kotiin. Tein viime vuonna puoli vuotta töitä vallan kotoa käsin, kun työpaikallani oli homeongelma ja minä poloinen sairastuin niin, etten voinut työskennellä siellä. Työnantajani muutti sitten kesäkuussa "uusiin" tiloihin ja minä siirryin elokuussa myöskin sinne. Valitettavasti sielläkin on jotain, mikä aiheuttaa ongelmia erityisesti hengitysteissä. Marraskuun alusta siirryin 2/3 työskentelymalliin eli 2 työpaikalla 3 kotona etätyönä. Tästä ei ollut apua ja nyt sitten tämän kuun alusta olen jälleen ollut kokonaan kotikonttorissa. Nyt sitten mielenkiinnolla...

Adventin aikaa...

Ihana joulun odotus on vallannut mielen. Eletään jo toista adventtia. Apua! Joululahjat on hankkimatta. No onneksi ei sentään kaikki ja nekin mitkä puuttuu odottaa vain hakua. Eli ei siis syytä paniikkiin. Joulua on tullut valmisteltua sen verran, että lanttu-, porkkana- ja maksalaaatikot on paistettu. Tänään on tarkotus tehdä piparitaikina tekkeentymään yöksi ja sitten huomenna töiden jälkeen paistaa. Olen ollut sairaslomalla ja aikaa on kulutettu käsitöitä tekemällä. Sellariinan oma mallisto on hieman kasvanut. Uusia kuvia löytyy tuolta omat mallit -blogista , jahka kerkiän ne sinne siirtämään. Tässä nyt kuitenkin yksi malliksi:  Pitsiliina-kuvio on nyt painovuorossa. Olen tehnyt tälle vuodelle myös "adventtikynttelikön", mutta kuvat on ensimmäisestä adventista. Julkaisen kuitenkin, toivottavasti ei haittaa :) Oikein hyvää toista adventtia kaikille! - sellariina - PS. Suuri kiitos kaikille täällä vierailleille :)

Tyynyjä mökille?

Olen kunnostanut mökille siellä jo ennestään käytössä olleen puusohvan (valitettavasti siitä ei ole vielä kuvaa). Appivanhemmat ovat teettäneet sen puusepällä 1941. Se on sellainen sivustavedettävä malli. Sen kansi on haljennut ja niimpä päätin jättää sen vallan pois ja tehdä sen tilalle vaahtomuovista istuttavan. Päällystin vaahtomuovin poppanaisella sängynpeitteellä, jonka äitini on kutonut kolmisenkymmentä vuotta sitten. Tänään päätin ommella tyynyjä tuolle sohvalle, mutta vielä ei ole yhtään sellaista valmistunut, mutta onhan päivää vielä jäljellä. Sen sijaan lueskelin kirjaa, jonka taannoin hankin. Kirjassa oleva tähtityynyn ohje sai minut inspiroitumaan ja päätin tehdä makuuhuoneeseen yhden uuden tyynyn. Olen hankkinut kirppiksiltä ja osto- ja myyntiliikkeistä sekä antiikkikaupoista vanhoja pitsisiä virkattuja tai nyplättyjä liinoja. En halunnut tehdä tähtityynyä vaan laitoin sen paikalle yhden sievän liinasen. Tyyny on tehty valkoisesta ja ruudullisesta pell...

Nostalgiaa

Kun tein kaappien siivousta ennen joulua, niin löysin kaappiin unohtuneet peltipurkit. Olen hankkinut Charlie Chaplinin "The Kid" -elokuvan kuvilla varustetut purkit 70-luvun alussa, kun muutin lapsuudenkodistani omaan kämppään. Purkit ovat palvelleet niin sokeri-, jauho- kuin ryynipurkkeina sekä pyöreässä on ollut pipareita, korppuja ja joskus kirjontalankojakin. Jossain vaiheessa Marimekon ja Pentikin purkit ovat vieneet näiden paikan ja ne ovat joutaneet "säilöön". Olen aina pitänyt näistä purkeista ja siksi en ole niitä hävittänyt. Nyt ne on nostettu keittiön kaapin päälle koristeeksi. Kun katson niitä, muistuu mieleeni se pieni vinttihuoneisto (huone ja alkovi), jossa aloitin itsenäisen elämäni. Tässä vielä yksi kuva, joka esittää "joulukukkasta", jonka kolmevuotias pojanpoika toi minulle joulunalla. Poika sanoi ojentaessaan sitä minulle: "Fammu mie tein sen siulle. Se on kuusi". Ja kuusihan se on: Meillä on tällä ...

Uusi vuosi ja uudet kujeet...

Uusi vuosi on vauhdilla lähtenyt liikkeelle, kun tammikuu on jo kohta puolessa välissä. Blogikirjoittamisessa ollut tauko saa nyt luvan päättyä ja päätin aloittaa sen oikein kunnolla. Uudistin blogia hieman, josko se saisi kipinän säilymään. Olen harjoitellut joululahjaksi saamani kameran käyttöä, vielä takkuilee, mutta ehkä se joskus alkaa sujumaan. Käsityörintamalla on tällä hetkellä ollut vähän hiljaisempaa. Tyttären lastenhuoneeseen olen virkkaillut pyöreää mattoa. Ontelokude loppui harmittavasti kesken, vain runsaat kaksi kierrosta ennen valmistumista. Olin pyhien aikaan pari viikkoa lomalla ja välipäivinä tuli käytyä pitkästä aikaa kirpparikierroksella. Jotain pientä jäi "haaviin". Tässä muutama kuva: Kävin myös yhdessä sisustusliikkeessä ja sieltä löysin numerokyltit, jossa puupohjalle on kiinnitetty emalinen numerolaatta. Sijoitin kyltit eteisen hyllykön koreihin. Hyllyllä olevan talonnumerokyltin sain tyttäreltä joululahjaksi. Se läht...

Myyjäisten tunnelmia

Vietimme sunnuntaina ensimmäisen adventin Lempäälän Manttaalitalolla joulumyyjäisissä. Ihanat puitteet, jouluinen musiikki ja ympärillä olevat ihmiset loivat mukavan tunnelman sateisesta kelistä huolimatta. Onneksi paikalle uskaltautui väkeä hurjasta säästä huolimatta. Tässä muutamia kuvia myyjäisistä. Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille! -sellariina-

Viikonlopun kuulumisia

Eilen painettiin joulunpunaisia rättejä pupelska ja ampparikuoseilla. Jouluisissa väreissä löytyy myös käsipyyhkeitä, joissa on herkullisia joulun reseptejä. Myyjäisiin on enää viikko aikaa, mutta aikaa tuntuu silti olevan riittävästi loppusilauksen tekoon. Mukavaa viikkoa kaikille! -sellariina-

Pussukoita

Isänpäivää on vietetty perheen kanssa kera hyvän ruuan ja makeiden piirakoiden. Kahvitteluiden jälkeen pohdiskeltiin tulevia myyjäisiä ja viime hetken valmisteluja. Pussukoita löytyy jo neljässä ihanassa värissä. Muutama onpelus odottaa vielä ompelukoneen äärellä, mutta onneksi on vielä kaksi viikkoa aikaa. Sellariinan mallit sivuille on myös lisättynä uusia käsitöitä, joten tervemenoa kurkkaamaan  TÄNNE!   Mukavaa Isänpäivän iltaa kaikille! -sellariina-