Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella mummonmökki merkityt tekstit.

LOMA!

Ihanaa, nyt alkoi kuuden viikon vapaa. Ensialkuun olen eläkeviikoilla ja sitten vuosilomalla. Tuntuu aivan mahtavalta. Suurin osa lomasta kuluu varmaan mökillä puuhasteluun. Sieltä kun ei hommat lopu. Ehkä sitä löytää itsensä myöskin kirpputoreilta ja ehkäpä huutokaupastakin. Mutta kyllä lomalla pitää myös rentoutua kunnolla.  Riippumatto on oiva rentoutumispaikka. Ja maaseudun rauha. Sanotaan hyvästit kesäkuulle ja toivotetaan heinäkuu alkavaksi. Kuunvaihteeseen silmäniloa kotipihalta. Hyvää alkavaa heinäkuuta! - sellariina -
Ehkä nyt on hyvä aika palata tauolta. Aurinko on paistanut niin keväisesti, että energia alkaa palaamaan ja saa monella tapaa aktivoitumaan. Edellisestä postauksesta on mennyt tovi jos toinenkin. Paljon on tapahtunut kirjoitustauon aikana. Valokuvaaminen on jäänyt vähiin, mitä nyt tuossa joulun ja uuden vuoden vaihteessa tuli joitain kuvia otettua, mutta niitä ei nyt enää viitsi laittaa tänne Kuvakokoelmani on viime syksyltä ja kertoo mökillä tapahtuneista muutoksista. Saimme vintin remontin valmiiksi ja vietimme koko perheen ( 9 henkeä) voimin ensimmäisen joulumme siellä. Odotan kevättä innolla ja siemenluetteloita on tullut tutkittua. Kylvöksiä en vielä ole ajatellut laittaa, mutta suunnitelmia on mukava tehdä. Minulla on kaupunkikodin pihalla kasvihuone ja mökillä kasvimaa, niin siinä riittää suunnittelemista. On ihan kiva kokeilla uusia juttuja. Olen miettinyt, että pitäisikö tänä keväänä lähteä Tallinnaan puutarhamessuille, se kun on ollut mona...

Kiitos!

Kesän muisto Teille kaikille ihanille lukijoille, jotka oletta täällä jaksaneet piipahtaa, vaikka postaukset ovatkin jääneet vähiin. Voi miten meitä onkaan hellitty ja olemme saaneet nauttia, ensin kauniista kesästä, ja nyt sitten aivan ihanasta lämpöisestä syksystä. Olin tänään töiden jälkeen haravoimassa lehtiä. Maa oli hieman jäässä, mutta lehdet oli kuitenkin hyvin irtonaisia ja helppoja haravoida. Meillä ei vieläkään ole kaikki lehdet pudonneet puista, joten ei haravointi vielä tähän loppunut. En tiedä mihin vapaa-aika on huvennut, mutta mökillä on ainakin viihdytty lähes jokaisena viikonloppuna. Vasta viime viikonloppuna vein pelargoniatkin mökille talvehtimaan. Nyt pitäisi vielä jostain löytää kanervia niiden tilalle, ettei jää piha aivan "kaljuksi". Sunnuntaina olin yksin mökillä siivoskelemassa ja nappasin muutaman kuvan. Tuvan ikkunoihin tein vanhoista pitsilakanoista kappaverhot. Arabian sinikuviollisia lautasia. Nyt kun prasua ei vielä ol...

Kuvia mökiltä

Nyt olen saanut aikaiseksi vähän lisää kuvia mökkiprojektista. Tupa on ollut kuvauksen kohteena, kun se alkaa olla valmis. Tavarat vielä etsii paikkojaan, mutta voitonpuolella kuiteskin jo ollaan. Tässä ensin 2 ennen -kuvaa. Ikkunan oikealla puolella oli tuvan ainoa työskentelytila ja sekin oli tiskupöytä. Tässä on kuvattu vanha kaapisto, jonka huusin 30 € huutokaupasta. Se odottelee kunnostamista.   Tässä nykyinen kokkausnurkkaus. Kuvassa koukkutangosta on paikallaan vasta puolikas.     Tässä näkyy kunnostettu laatikosto.   Nykyinen tiskausnurkkaus. Yläkaappi huutokauppalöytö nyt kunnostettuna.   Tässä sitten sieltä ja täältä:       Kuparipannut leipäorrella.     "Yövalo"     Vanhoja emaliastioita.     Kaksi tyynyä tuvan puusohvalle olen saanut aikaiseksi.     Messinkinen huutokauppaostos kolmen vuoden takaa on saanu...

Tyynyjä mökille?

Olen kunnostanut mökille siellä jo ennestään käytössä olleen puusohvan (valitettavasti siitä ei ole vielä kuvaa). Appivanhemmat ovat teettäneet sen puusepällä 1941. Se on sellainen sivustavedettävä malli. Sen kansi on haljennut ja niimpä päätin jättää sen vallan pois ja tehdä sen tilalle vaahtomuovista istuttavan. Päällystin vaahtomuovin poppanaisella sängynpeitteellä, jonka äitini on kutonut kolmisenkymmentä vuotta sitten. Tänään päätin ommella tyynyjä tuolle sohvalle, mutta vielä ei ole yhtään sellaista valmistunut, mutta onhan päivää vielä jäljellä. Sen sijaan lueskelin kirjaa, jonka taannoin hankin. Kirjassa oleva tähtityynyn ohje sai minut inspiroitumaan ja päätin tehdä makuuhuoneeseen yhden uuden tyynyn. Olen hankkinut kirppiksiltä ja osto- ja myyntiliikkeistä sekä antiikkikaupoista vanhoja pitsisiä virkattuja tai nyplättyjä liinoja. En halunnut tehdä tähtityynyä vaan laitoin sen paikalle yhden sievän liinasen. Tyyny on tehty valkoisesta ja ruudullisesta pell...