Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella messut merkityt tekstit.

Lomaa odotellessa

Loman alkua odotellessa laitan tältä kesältä muutaman fiilistelykuvan kotipihalta. Kaksi aamuherätystä vielä, ja sitten alkaa kauan odotettu neljän viikon kesäloma. Suunnitelmia lomalle on tehty, mutta niistä sitten tuonnempana, kuitenkin sen verran etukäteen, että heti ensi viikolla lähdetään kaakonkulmalle pojan luo lapsenvahdiksi ja ehkä tulee käytyä siellä myös paikallisessa kesäteatterissa. Paljon olisi kesäteatteriesityksissä vaihtoehtoja ihan täällä kotikulmillakin. Tarjontaa on tullut katsastettu sillä silmällä, että ainakin pari kohdetta kiinnostaa. Kesäisiä tapahtumia on tulevanakin viikonloppuna mm. Fiskarsin antiikkimessut, jotka alkavat huomenna 7.7. ja jatkuvat sunnuntaihin 10.7. asti. Muutaman kerran on siellä tullut käytyä. Saattaapi sitä sinnekin tulla ajeltua. Oikein hyvää "pikkulauantaita" kaikille! - sellariina -

Tervehdys Fiskarista!

Eilen vietetiin aurinkoinen päivä Fiskarin antiikkimessuilla. Aarteita ja romua oli silmänkantamattomiin saakka. Aarteen etsijöitä oli mukavasti liikkeellä. Ei liiallista tunkua ja sai rauhassa hypistellä ja ihailla aarteita. Eihän sieltä tietenkään tyhjin käsin kotiin päästy.  Kaunis ja vanha puutyöluokan tuoli eräästä Helsingin koulusta lähti mukaan. Vekkuli yksilö, josta kuvia myöhemmin. Vanha kermatonkka ja Arabian kuppi pääsivät uuteen kotiin.  Oli siinä listalla vielä muutakin, mutta niistä sitten lisää myöhemmin. Käväisimme myös Billnäsin messuilla, mutta tällä kertaa se oli pienoinen pettymys. Taiteen ystävälle varmasti mahtava visiitti, mutta aarteen etsijälle hieman laimeahko kokemus. Mukava viikonloppu kaikin puolin. Aurinkoista päivää kaikille!

Katse tulevaisuuteen...

Tuuli tuivertaa ulkona. Syksy tai oikeammin talvi on kohta tosiasia. Sellariinakin on suunnannut katseensa jo tulevaisuuteen ja jouluun. 12.12.2010 Lounais-Suomen Syöpäyhdistys järjestää jälleen suuret joulumyyjäiset Turun Messu- ja kongressikeskuksessa ja olemme varanneet myyntipöydän sieltä. Tapaammeko Sinutkin siellä?