Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella antiikkimessut merkityt tekstit.

Tiistai-ilta

Uusi viikko on lähtenyt jälleen käyntiin ja helmikuu lipuu kohden loppuaan. Tänään meillä oli erikoinen sää. Aamupäivällä tuli taivaan täydeltä lunta ja kun puolipäivä oli ylitetty niin lumi oli kaikki sulanut ja keväinen aurinko paistaa helotti täydellä teholla. Harmi vaan, että työt kutsuivat, eikä voinut sännätä ulos nauttimaan tuosta loistosta. Työstä puheen ollen, on minun työpisteeni jälleen siirtynyt kokonaan kotiin. Tein viime vuonna puoli vuotta töitä vallan kotoa käsin, kun työpaikallani oli homeongelma ja minä poloinen sairastuin niin, etten voinut työskennellä siellä. Työnantajani muutti sitten kesäkuussa "uusiin" tiloihin ja minä siirryin elokuussa myöskin sinne. Valitettavasti sielläkin on jotain, mikä aiheuttaa ongelmia erityisesti hengitysteissä. Marraskuun alusta siirryin 2/3 työskentelymalliin eli 2 työpaikalla 3 kotona etätyönä. Tästä ei ollut apua ja nyt sitten tämän kuun alusta olen jälleen ollut kokonaan kotikonttorissa. Nyt sitten mielenkiinnolla...

Tervehdys Fiskarista!

Eilen vietetiin aurinkoinen päivä Fiskarin antiikkimessuilla. Aarteita ja romua oli silmänkantamattomiin saakka. Aarteen etsijöitä oli mukavasti liikkeellä. Ei liiallista tunkua ja sai rauhassa hypistellä ja ihailla aarteita. Eihän sieltä tietenkään tyhjin käsin kotiin päästy.  Kaunis ja vanha puutyöluokan tuoli eräästä Helsingin koulusta lähti mukaan. Vekkuli yksilö, josta kuvia myöhemmin. Vanha kermatonkka ja Arabian kuppi pääsivät uuteen kotiin.  Oli siinä listalla vielä muutakin, mutta niistä sitten lisää myöhemmin. Käväisimme myös Billnäsin messuilla, mutta tällä kertaa se oli pienoinen pettymys. Taiteen ystävälle varmasti mahtava visiitti, mutta aarteen etsijälle hieman laimeahko kokemus. Mukava viikonloppu kaikin puolin. Aurinkoista päivää kaikille!

Kevätretken löytöjä

Erkyläntorilta, Riihimäeltä löytyi mukava pino vanhoja Valtion Ostokortteja, veikkauskuponkeja ja arpoja. Asadon aarteista, Riihimäeltä löytyi kaunis emalinen purkki ja Hämeenlinnan antiikkimessuilta löytyi vanha kahvipurkki. Erkyläntorilta, Riihimäeltä löytyi myös kaunis Arabian vati.  Lahden Aika Vanha-liikkestä löytyi iso Riihimäen Ihann-purkki. Hämeenlinnan antiikimessuilta löytyi vanha vedin tuunaamista varten. Hollolassa pysähdyttiin Pian makasiinissa. Mukaan tarttui makeat nupit. Riihimäen Asadon aarteista löytyi vanhoja pellavaliinoja ja kauniisti nyplättyjä liinoja. Lahden sisustusliike Hemmassa oli kaikkea pientä ihanaa.  Löytösaalis oli mitä mainion. Näistä on iloa vielä pitkään, vaikka eihän se estä uusia retkiä ja uusien aarteiden metsästämistä. Tulevana kesänä on toivottavasti aikaa tuunailla kaikenlaista. Mökillä alkaa remppahommat ja pitäisi sitä kasvimaatakin kyntää. Puuhaa riittää varmasti. Uusia ajatuksia kankaanpainanna...

Käsityömessut ja aarteet

Viikonloppu sujahti taas vauhdilla. Olimme sunnuntaina käsityömessuilla etsiskelemässä uusia ideoita ja ihailemassa muiden kädentaitoja. Olimme heti aamusta liikkeellä, joten saimme kulkea rauhassa ilman suurempaa ryysistä. Paljon oli tuttuja aiemmilta messuilta, mutta muutama mukava uusikin käsityöihminen oli tullut paikalle. Käsityömessujen hallista ei tarttunut mitään mukaan, mutta onneksemme samaan aikaan viereisessä hallissa oli antiikkimessut. Aarteita oli hyllykaupalla ja löytöjäkin tuli tehtyä. Ensinnäkin löysin tämän ihanan vanhan tuolin. Selkämyksen yksityiskohta on hurmaava. Hintakin oli mitä mainioin, joten ei sitä tarjousta voinut ohittaa. Mukaan tarttui myös Arabian vanha kannu. Se oli erittäin hyvässä kunnossa ja pääsikin hyvään kotiin muiden kannujen seuraksi. Aarteita olisi löytynyt enemmänkin, mutta jääköön odottamaan seuraavaa kertaa. Oikein mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!

Kesämuistoja syysiltaan

Kesä on vierähtäny ja syksy on saapunut. Illat ovat pimentyneet ja sitä on saanut sytytellä ensimmäisiä kynttilöitä tunnelman luomiseksi. Syysmyrskyn riepotellessa on mukava kaivautua sohvalle lämpimän peiton alle. Kupponen kuumaa ja jotain mukavaa luettavaa saa hyvälle mielelle. Kesän lämmön haihtuessa on kuitenkin mukava muistella ihania lomapäiviä. Vietimmekin yhdessä loistavan kesäpäivän Fiskarin ja Billnäsin antiikkimessuilla. Taisi sieltä muutama aarre löytää kotinsa meidänkin luota.