Siirry pääsisältöön

Tekstit

Viikonlopun odotusta...

Odottelen jo innolla viikonloppua, sillä poika tulee perheineen huomenna ja saan nähdä ihanan Joona-pojan, fammun "hipparahessun". Tulossa on vilkas viikonloppu, kun fammua tarvitaan joka paikkaan, ja fammuhan menee :) Tapaaminen on aina odotettu, sillä välimatkamme on liki 350 km, jonka johdosta näemme harvakseltaan. Onneksi on olemassa skype, jonka avulla pystyy seurustelemaan "kasvotusten" ja seuraamaan pojanpojan kehitystä ja kasvua. Oikein ihanaa viikonloppua kaikille! -sellariina-

Projekti...

Minulla on "verstashuoneella" ollut pidempiaikainen projekti, mikä on edennyt vähän hitaanlaisesti. Verstashuoneeni on varastosta erotettu työskentelytila, jossa teen sellaisia sotkua aiheuttavia hommia. Siellä on mm. kangaspuut, johon tämä projektini on liittynyt. Olen kutonut mattoa, jonka otin entispäivänä pois puista. Kyllä kolmen metrin pätkän teko kesti kuin "iisakinkirkon rakentaminen". Tässä se nyt kuitenkin on se aikaansaannokseni: Käärö tupaan kannettuna Matto on kudottu trikookuteesta ja juuttinarusta. Malli on ihan minun oma. Siinä sitä on 3 metriä :) Tämä matto löytää paikkansa varmaan mailta meidän mummonmökiltämme :) Eilen tein sellaisen homman, että niisin loimet uudelleen toiseen kuvioon. Katsotaan mitä siitä sitten tulee ;) En ole mikään ekspertti näissä hommissa, mutta kantapäänkautta sitä oppii. Ja olen minä käynyt 4 vuotta työväenopiston kudontapiirissä oppia hakemassa. Maton kutominen on ihan mukavaa puuhaa, mutta kyllä s...

Luontoäiti hellii

Nyt luontoäiti hellii meitä pohjoisen pallonpuoliskon ihmisiä oikein kunnon lämpöannoksella. Vähän on joutunut muuttamaan suunnitelmiaan puuhastelujen suhteen, kun lämpötilat asettaa jo rajoituksia kuten ulkomaalaamiseen on liian kuumaa. Sisällä on ollut viileämpää, joten minäkin olen istunut ompelukoneen vieressä muutamaan otteeseen näinä lämpöisinä päivinä. Meillä on pääsisääntulon edessä pieni avoin kuisti ja siinä on nökötellyt muutaman vuoden entisen pihakalusteryhmän sohva. Sitä päätin entispäivänä vähän kaunistaa ja ompelin sen istuttavan peitoksi limepilkullisesta puuvillasta päällisen. Lisäksi tein Marimekon Poimulehti-kankaasta pienet tyynyt. Aiemmin virkkaamani matto löysi paikkansa sohvan edustalta. Samaisen kalusteryhmän yksi tuoli on nostettu puutarhan puolelle ja siihen olen tehnyt "risuasetelman". Viime viikolla oli pari hirveän tuulista päivää ja meillä koivuista putoili ihan hirveesti kuivanneita oksia. Minä poimin oksat talteen ja punoin kranssin ja ka...

Heleä helatorstai

Se on nyt sitten virallisesti kesä, kun kesäkuu alkoi. Ilmakin on ollut aivan suotuisa ulkona puuhastelulle. Tänään tuli puuhasteltua mökillä, vähän sisäremppaa ja kivien pyöritystä ulkona. En ole vielä tuonut kuvia mökistä ja sen rempasta tänne blogiin, mutta kyllä niidenkin aika tulee. Kuvia on otettu kotipihasta ja päivitetty mitä kesäkuun 1. päivänä oli kukassa. Alppikärhö Valkoinen ja vaaleanpunainen Rodo Sammalleimu, sarviorvokki, esikko, kuunliljoja, pikkusydän ja kultatyrakki Kullero Omenapuu Ruusukvitteni Särkynytsydän Myöhäisiä tulppaaneja Viikonloppua odotellessa! -sellariina-

Vihdoin taivas aukeni...

... ja "vanha taivas" tuli esiin. Kyllä tätä onkin jo odotettu. Puutarhahommat ovat olleet usean päivän seis, kun ei ole viitsinyt mennä itseään vesisateeseen kastelemaan. Nyt pitää antaa hieman kuivahtaa ja sitten pääsee jatkamaan. Muutama perenna pitäisi kiikuttaa paikasta A paikkaan B ja päinvastoin. Yksi kukkapenkki pitää laittaa kokonaan uusiksi jne. Hommia riittää. Olen ihaillut monessa blogissa kauniita virkattuja mattoja. Itsekin olen paljon virkannut, mutta mattoja en ole tehnyt. Sekin asia on nyt korjattu. Sadepäivät saivat sen aikaan, että etsin joskus käsityömessuilta ostamani ontelokuteet esille ja lähdin kokeilemaan maton virkkausta. Malli on aivan yksinkertainen pylväitä ja ketjusilmukoita. Tein kaksi mattoa, mutta kumpikaan niistä ei tullut ns. mallinmukaisesti valmiiksi, koska kuteet loppuivat kesken. Ihan hyvän kokoiset kuitenkin. Pienempi on halkasijaltaan noin 70 cm ja isompi noin 90 cm. Kaipa ne jostain paikkansa löytävät, ehkä mökiltä. Tässä aikaans...

Kesäisen päivän otoksia

Tänään on ollut tosi kaunis päivä ja päätinkin, kuumeestani huolimatta, piipahtaa pokkarin kanssa pihamaalla ja napsia muutamia kuvia pihan tämän hetken kaunottarista. Ihanaa viikonloppua kaikille! -sellariina-

Onko elämää euroviisujen ja MM-kiekon jälkeen??

Seurasin molempia, mutta on ihana huomata, että on edelleen olemassa elämää näidenkin jälkeen. Harmi vaan että kelit muuttuivat kylmiksi ja kosteiksi ettei oikein innosta mennä puutarhaan tonkimaan. On kyllä mielenkiintoista seurata kasvien hurjaa kasvuintoa varsinkin sen jälkeen kun nämä sateet tulivat. Otin viime torstaina kuvan särkynytsydän perennasta, joka on kasvanut ihan hurjasti. Se on tällä hetkellä noin 70 cm korkea ja nuppuja on lehtien piilossa hurjat määrät. Tämä muistuttaa lähinnä pensasta. En tiedä mikä on saanut aikaan superkasvamisen. En ole vielä tänä keväänä edes kanankakkaa antanut. Yritän saada tästä yksilöstä parempia kuvia kun kukkaset ovat auenneet. Laitoin syksyllä hirveät määrät uusia kukkasipuleita maahan, ajatuksena saada loistava kevätkukinta aikaan. Harmikseni oli hyvä talvi myöskin myyrien oleiluun ja yli puolet sipuleista on mennyt niiden "ruokkimiseen". Kumpa aurinko tulisi esiin, niin voisin käydä napsasemassa muutaman otoksen niistä säi...

AURINKOISTA ÄITIENPÄIVÄÄ!

Tämä päivä on kaikkien äitien, äidinäitien, äidinäidinäitien, äidinäidinäidinäitien.... päivä. Nauttikaamme siitä kaikki omalla tavallamme, mutta jokainen äiti on juhlapäivänsä ansainnut. Tässä aika hauska "runo" äidiksi tulemisesta: Äiti kertoisitko? Olen kuusivuotias ihminen jo niin että äiti kertoisitko mistä meidät lapset on tehty? Olen tarhan tädiltäkin kysynyt, hän on vain minulle hymyillyt, ja talkkarikin on hämmästynyt, He sanovat: Odotahan nyt? Naapurin pihalla kerrottiin, että pienet lapset on tehty niin, että vettä ja jauhoja sotkettiin, ja taikina lapseksi muovailtiin. Sen jälkeen uunissa paistettiin ja sitten vain elämään käskettiin. Äiti, tehdäänkö lapsia niin? Äiti, voiko tälläistä pientä lasta tehdä lehmän pienestä vasikasta, jos karvat vain ottaisi pois? Ei antaisi lupaa ammumaan, vaan käskisi sanoja sanomaan, pyytäisi pottaan pissaamaan ja kahdella jalalla kulkemaan. Äiti, voiko pelto tai kasvimaa ihmisen taimia kasvattaa kuten porkkanaa, ...

Tunnustus Jaanalle

Haluan antaa tunnustuksen uudelle lukijaystävälle Jaanalle, siitä vaativasta työstä, jota hän tekee Äitinä. Sinulla on suuri sydän, joka ei tunne rajoja. Haluan toivottaa tämän tunnustuksen myötä oikein hyvää Äitienpäivää! PS. Jaana kirjoittelee blogissa Amandan tuvan tunnelmia.   http://amandantuvantunnelmia.blogspot.com/

Puutarha kutsuu...

Viime kerrasta onkin aikaa vierähtänyt ihan roppakaupalla. Pääsiäinen ja vappukin vilahti ohi ilman postauksen postausta. Nyt on aika päivittää kuulumisia. Aurinkoiset kelit ovat kutsuneet pihahommiin. Kukkapenkkejä on kopsuteltu ja muutamia piippojakin on tullut mullan alta esille. Krookukset ja tulppaanit ovat aloittaneet kukkimisensa ja muuta väriloistoa puutarhaan tuovat sinivuokot ja idän sinililjat ja muutamia muitakin. Viime viikolla tuli siirrteltyä perennoja paikasta toiseen ja puuhaa riittää vielä edelleen. Nyt tarvitsee odotella hieman lämpimämpää säätä. Tuuli on ollut viiltävän kylmä viime päivät ja sadettakin on hieman ripsannut. Vappu viikonloppuna juhlittiin perheenjäsenen kuuskymppisiä, syötiin munkkeja ja käytiin siivoamassa mökin pihaa kuntoon. Pitääpä seuraavana aurinkoisena päivänä käydä napsimassa hieman pihaltakin kuvia. Tulevina viikonloppuina on luvassa mökin remonttia ja pihan kunnostamissa sekä mökillä, että kotona. Mukavaa viikkoa kaikille!

Kevätretken löytöjä

Erkyläntorilta, Riihimäeltä löytyi mukava pino vanhoja Valtion Ostokortteja, veikkauskuponkeja ja arpoja. Asadon aarteista, Riihimäeltä löytyi kaunis emalinen purkki ja Hämeenlinnan antiikkimessuilta löytyi vanha kahvipurkki. Erkyläntorilta, Riihimäeltä löytyi myös kaunis Arabian vati.  Lahden Aika Vanha-liikkestä löytyi iso Riihimäen Ihann-purkki. Hämeenlinnan antiikimessuilta löytyi vanha vedin tuunaamista varten. Hollolassa pysähdyttiin Pian makasiinissa. Mukaan tarttui makeat nupit. Riihimäen Asadon aarteista löytyi vanhoja pellavaliinoja ja kauniisti nyplättyjä liinoja. Lahden sisustusliike Hemmassa oli kaikkea pientä ihanaa.  Löytösaalis oli mitä mainion. Näistä on iloa vielä pitkään, vaikka eihän se estä uusia retkiä ja uusien aarteiden metsästämistä. Tulevana kesänä on toivottavasti aikaa tuunailla kaikenlaista. Mökillä alkaa remppahommat ja pitäisi sitä kasvimaatakin kyntää. Puuhaa riittää varmasti. Uusia ajatuksia kankaanpainanna...

Kevätretki musiikilla maustettuna!

Vihdoinkin perjantai saapui ja paljon odotettu Club 4 Five yhdessä UMO:n kanssa kosertoi Lahden Sibeliustalolla. Konsertti oli vasta iltasella, joten olimme suunnitelleet mukavia pysähdyksiä matkan varrelle. Suunnitelmana oli aarteiden metsästys ja mahdollinen löytäminen. Lähdimme matkaan jo varhain aamulla. Ensimmäinen pysäkkimme oli Riihimäellä  Asadon aarteissa.  Ensimmäinen kuva kertoo paikan tunnelmista. Tavaraa oli lattiasta kattoon. Aika kului huomaamatta tavaroita kohnatessa. Mahtavan valikoiman ja ystävällisen myyjän ansioista matkaan lähti vanhoja pyyheliinoja, emaliastia, Fazerin vanha laatikko ja Arabian vanha kuppi. Seuraava pysäkkimme oli  myös Riihimäellä.  Erkyläntori n kirpputori oli pieni, mutta pysähtymisen arvoinen. Löytyihän sieltä kaunis vanha Arabian vati. Seuraavaksi matka jatkui... ... Hollolaan. Kaunis ja pieni paikkakunta ihan Lahden kupeessa.  Pian makasiini  odottelikin meitä kauniin kirkon vieressä. Kauppa oli pieni, mutt...