keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

Lomaa odotellessa

Loman alkua odotellessa laitan tältä kesältä muutaman fiilistelykuvan kotipihalta.









Kaksi aamuherätystä vielä, ja sitten alkaa kauan odotettu neljän viikon kesäloma. Suunnitelmia lomalle on tehty, mutta niistä sitten tuonnempana, kuitenkin sen verran etukäteen, että heti ensi viikolla lähdetään kaakonkulmalle pojan luo lapsenvahdiksi ja ehkä tulee käytyä siellä myös paikallisessa kesäteatterissa. Paljon olisi kesäteatteriesityksissä vaihtoehtoja ihan täällä kotikulmillakin. Tarjontaa on tullut katsastettu sillä silmällä, että ainakin pari kohdetta kiinnostaa.

Kesäisiä tapahtumia on tulevanakin viikonloppuna mm. Fiskarsin antiikkimessut, jotka alkavat huomenna 7.7. ja jatkuvat sunnuntaihin 10.7. asti. Muutaman kerran on siellä tullut käytyä. Saattaapi sitä sinnekin tulla ajeltua.

Oikein hyvää "pikkulauantaita" kaikille!

- sellariina -