Aika tuntuu tosiaan kulkevan nopeammin kuin sen kuuluisi. Eilinen vietettiin jo toista adventtia juhlien. Pipaeritalkoot laitettiin pystyyn heti aamupäivästä ja iltapäivä kahvien ja pipariherkuttelujen jälkeen päätimme painaa tiskirättejä tuleviin joulumyyjäisiin. Viimeinen viikko näyttää kiireiseltä, mutta onneksi puuhailu käsitöiden parissa on mukavaa.
Hyvää karkauspäivää! Olen nyt saapunut sellaiseen elämänvaiheeseen, jolloin aikaa on enemmän itselleen ja omille harrastuksilleen. Tekemisiin mihin ei aiemmin tuntunut riittävän aikaa. Nyt tuli myöskin tunne, että voisi olla aika myöskin tälle blogille. Paljon on tapahtunut edellisen postauksen jälkeen ja tulen varmaan palaamaan menneeseen kirjoitelmissani. Kaikkea hyvää! - sellariina-
Löysin jostain sattumalta blogiisi ja jään lukijaksi:) Todella kaunis adventtikynttiläidea. Ihanaa itsenäisyyspäivää sinulle.
VastaaPoistaKiva kun tulit löysit blogini ja jäit lukijaksikin.
VastaaPoistaTulin vastavierailulle ja löysin aivan ihania käsitöitä.Ja niin kaunis adventtikynttelikkö.
Oikein ihanaa talvista viikkoa.