Siirry pääsisältöön

Kevätretken löytöjä

Erkyläntorilta, Riihimäeltä löytyi mukava pino vanhoja Valtion Ostokortteja, veikkauskuponkeja ja arpoja.

Asadon aarteista, Riihimäeltä löytyi kaunis
emalinen purkki ja Hämeenlinnan
antiikkimessuilta löytyi vanha kahvipurkki.
Erkyläntorilta, Riihimäeltä löytyi myös kaunis Arabian vati. 


Lahden Aika Vanha-liikkestä löytyi iso
Riihimäen Ihann-purkki.

Hämeenlinnan antiikimessuilta löytyi vanha vedin
tuunaamista varten.

Hollolassa pysähdyttiin Pian makasiinissa.
Mukaan tarttui makeat nupit.

Riihimäen Asadon aarteista löytyi vanhoja pellavaliinoja
ja kauniisti nyplättyjä liinoja.

Lahden sisustusliike Hemmassa oli kaikkea pientä ihanaa. 

Löytösaalis oli mitä mainion. Näistä on iloa vielä pitkään, vaikka eihän se estä uusia retkiä ja uusien aarteiden metsästämistä. Tulevana kesänä on toivottavasti aikaa tuunailla kaikenlaista. Mökillä alkaa remppahommat ja pitäisi sitä kasvimaatakin kyntää. Puuhaa riittää varmasti. Uusia ajatuksia kankaanpainannan tiimoilta on syntynyt ja uusia printtejä pitäisi kokeilla painaa. Siitä sitten lisää myöhemmin...

Mukavaa alkanutta viikkoa!

Kommentit

  1. Kivoja löytöjä! Aurinkoista alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  2. Ihania löytöjä :) Auringonpaisteisia päiviä!!

    VastaaPoista
  3. Kauniita löytöjä! Työkaverini on kovasti mainostannut Riihimäen vanhojen tavaroiven liikkeitä. Ja eritoten kangasvalikoimaa. Liikkeen nimeä en muista, mutta onko niitä useampi?

    Kaunista alkanutta viikkoa sinulle :)

    VastaaPoista
  4. heippa! täällä ollaan vastavierailulla, ja täältähän löytyikin tosi kiva, hyväntuulinen blogi!
    ihania löytöjä...nuo vanhat purkit varsinkin ihan minunkin juttuni :)
    mukavaa kevätviikon jatkoa sinulle ja tyttärellesi!
    liisa vaniljaisesta

    VastaaPoista
  5. Hei ja kiitos kaikille ihanista kommenteista. Vanhojen tavaroiden metsästys jatkuu edelleen, sillä sisustamme niillä maalla olevaa mummonmökkiä. Ja jäähän kaupunkiinkin jotain.

    Marie Elisabeth's rum: Emme tunne Riihimäkeä lainkaan. Olimme vain läpikulkumatkalla ja bongasimme netistä vanhojen tavaroiden liikkeitä, joissa poikkesimme.

    Liisa: Kiitos vierailusta ja lukijaksi tulosta. Riihimäen ja Karhula lasitölkkejä tulee aina hankittua, jos on kohtuuhintaan tarjolla.

    Keväistä loppuviikkoa ja iloista vappua kaikille!
    -sellariina-

    VastaaPoista
  6. Ihania löytöjä olette tehneet!!
    Varsinkin nuo nupit oli tosi kivat

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hyvää karkauspäivää! Olen nyt saapunut sellaiseen elämänvaiheeseen, jolloin aikaa on enemmän itselleen ja omille harrastuksilleen. Tekemisiin mihin ei aiemmin tuntunut riittävän aikaa. Nyt tuli myöskin tunne, että voisi olla aika myöskin tälle blogille. Paljon on tapahtunut edellisen postauksen jälkeen ja tulen varmaan palaamaan menneeseen kirjoitelmissani. Kaikkea hyvää! - sellariina-

Joulukirppis Laurinsaaren Navetalla

  Huomenna on joulukirppis Laurinsaaren Navetalla ja siellä on tarjolla sellariinan käsitöitä ja askarteluja. Myynnissä mukana mm uudet leivinliinat. Uusia tyynyjä Piparkakku-ukkoja ja paljon muuta. Ihanaa perjantai-iltaa! - sellariina -

Pussukoita ja koreja

  Ompelukärpäsen puremana tuli ommeltua muutamia pussukoita. Kaapista löytyi aiemmin painettua "Pitsiliina" ja "Kihvi" -kangasta, niin päätin valmistaa ne pois kuleksimasta.                                                                                "Kuusikossa" on joulua varten piirretty uusi painomalli. Olen tehnyt myös leivinliinoja uudella mallilla. Liinoista ei vielä ole kuvia, mutta "Pyyheliinoja ym." -sivulta löytyy painomalli. Tarkoitukseni on viedä nämä Laurinsaaren Navetalle joulukirppikselle myyntiin. Kirppiksestä laitan lähiaikoina ilmoituksen. Ja muutama virkattu kori Jaksamisia kaikille! - sellariina -