Siirry pääsisältöön

Aurinkoa, kevättä...

Voi miten meillä on ihana aurinkoinen sunnuntaipäivä. Harmi vaan, kun viikon sairastelun vuoksi en oikein arvaa mennä ulos nauttimaan tuosta ihanuudesta.

Eilen kävimme puoliskon kanssa mökillä katsastamassa tilannetta. Lunta on ihan riittämiin. Onneksi meillä naapuri käy lumilingon kanssa putsaamassa ajoväylät. Itse luodaan sitten polkua portaiden eteen. Tuvassa oli ihan lämpöisen oloista, kun meillä on siellä sähköpattereita pitämässä peruslämpöä yllä.

Vein syksyllä pelargoniat kaupungista maalle talvehtimaan ja voi miten uutta kasvua on jo olemassa. Vihreät somat lehdet uumoilevat jo kevättä ja tulevaa kesää.








Nappasin kuvan myös viime kesän huutokauppaostoksista. Leivinuunin kupeessa nököttää 2 vanhaa maitokannua.




Hyllynreunalla odottaa tyhjä kahvipurkki tulevaa kevättä, jotta saa taas palvella omassa tehtävässään.



Ensi viikolla saa kääntää kalenteriin jo maaliskuun lehden. Minulla on 2 kuukautta töitä ennen kuin aloitan jälleen 5 kuukauden vuorotteluvapaan. Aamukampaa en ole vielä hankkinut, mutta...

Oikein hyvää sunnuntaipäivän jatkoa ja alkavaa uutta viikkoa!

-sellariina-


Kommentit

  1. Samat tunnelmat täälläkin - flunssa jatkuu, mutta eilen piipahdus mökillä <3 Lähestyvä kesä tuo voimia!!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Purnauskis kommentistasi. Onneksi pääsin viikon sairastelulla ja nyt olo on jo ihan hyvä (koputan puuta).
    Hyvää maaliskuun alkua!
    -sellariina-

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

ARVONTA !

Nyt on aika laittaa arvonta pystyyn vielä ennen joulun pyhiä kiitoksena lukijoille ja uusille tuttavuuksille. Mukavaa kun olette jättäneet kommentteja piristämään pientä blogiamme. Kiitos siitä! Ensimmäisenä palkintona on pieni farkkukankaasta tehty pussukka, johon on painettu pieni runo. Toisena palkintona on "Pupelska"-rätti. Arvontaan voi osalistua kaikki jättämällä kommentin tähän postaukseen. Kommentti 1. arpa Kommentti ja lukija/liittyminen lukijaksi 2. arpa Kommentti, lukija/liittyminen lukijaksi ja linkitys 3. arpa Arvonta suoritetaan 19.12 klo18 joten siihen saakka on aikaa osallistua. Onnea arvontaan!

A R V O N T A !

Sellariina -blogi täyttää nyt syyskuussa vuoden. Sen kunniaksi järjestämme arpajaiset. Arvontasäännöt on vanhat tutut: 1 arpa = kommentti tähän postaukseen 2 arpaa = kommentti + lukija tai lukijaksi liittyminen  3 arpaa = kommentti + lukija tai lukijaksi liittyminen ja linkitys omaan blogiisi (käytä linkityksessä tämän postauksen kuvaa) Arvomme kaksi palkintoa, jotka molemmat on omaa sellariina-tuotantoa. Ilmoitathan kommentissasi kuinka monella arvalla olet mukana sekä kumpi palkintovaihtoehto miellyttäisi Sinua enemmän. Anonyymit: muistakaa laittaa nimi tai nimimerkki. Sitten palkintoihin: palkintovaihtoehto 1 on ruskea pellavainen pyyheliina, jossa turkoosit purjelaiva-painatukset. palkintovaihtoehto 2 on Creme Flora -pussukka, uusi turkoosi värivaihtoehto Arvontaan voi osallistua 30.9. klo 21 asti. Sitten vaan kaikki joukolla osallistumaan arvontaan! Hyvää arpaonnea kaikille :) -sellariina-

Joulukirppis Laurinsaaren Navetalla

  Huomenna on joulukirppis Laurinsaaren Navetalla ja siellä on tarjolla sellariinan käsitöitä ja askarteluja. Myynnissä mukana mm uudet leivinliinat. Uusia tyynyjä Piparkakku-ukkoja ja paljon muuta. Ihanaa perjantai-iltaa! - sellariina -