Siirry pääsisältöön

Viikonlopun kuulumiset

Olin maaliskuussa ruisleivän leipomiskurssilla ja sain sieltä leipäjuuren. En ollut koskaan ennen tehnyt kyseistä leipää, mutta nyt täytyy sanoa, että olen jäänyt sen tekemiseen ns. koukkuun.

Viime torstaina tuli kuluneeksi neljä viikkoa edellisen juuren ottamisesta ja se tiesi sitä, että oli leivänteon vuoro. To alkoi juuren herättely ja perjantaina oli leivän valmistamisen vuoro. Kun leipäjuurta herättelee, on kodissa sellainen imelä tuoksu, mutta onneksi se vaihtuu huumaavaan leiväntuoksuun kun leivät on paistettu.

Tässä reikäleivät nousemassa:



Ja tässä sitten kuumat juuri uunista tulleet leivät:



Tein kaikkiaan 6 reikälaipää ja pellillisen "palttoonnappeja".

Perjantai-iltana olin teatterissa puoliskon kanssa katsomassa "Täti ja minä" -näytöstä. Aika hyvä Ulla Tapanisen ja Mika Nuojuan vuoropuhelu.

Perjantaina saapui myös poika perheineen viikonloppuvisiitille Itä-Suomesta. Lauantaina olikin sitten fammulassa touhua, kun molemmat lastenlapset olivat hoidossa, kun heidän vanhempansa olivat pienellä breikillä. Kaikki meni ihan hyvin ja kommelluksitta. Edes illalla nukkumaan mennessä ei tullut ongelmia :)

No nyt olemme jälleen kahden ja koti tuntuu tosi hiljaiselta. Vain töllä pauhaa takkahuoneen nurkassa. Onneksi Suomi voitti jälleen jääkiekossa.

Aurinkoa alkavaan viikkoonne!

-sellariina-



Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hyvää karkauspäivää! Olen nyt saapunut sellaiseen elämänvaiheeseen, jolloin aikaa on enemmän itselleen ja omille harrastuksilleen. Tekemisiin mihin ei aiemmin tuntunut riittävän aikaa. Nyt tuli myöskin tunne, että voisi olla aika myöskin tälle blogille. Paljon on tapahtunut edellisen postauksen jälkeen ja tulen varmaan palaamaan menneeseen kirjoitelmissani. Kaikkea hyvää! - sellariina-

Joulukirppis Laurinsaaren Navetalla

  Huomenna on joulukirppis Laurinsaaren Navetalla ja siellä on tarjolla sellariinan käsitöitä ja askarteluja. Myynnissä mukana mm uudet leivinliinat. Uusia tyynyjä Piparkakku-ukkoja ja paljon muuta. Ihanaa perjantai-iltaa! - sellariina -

Pussukoita ja koreja

  Ompelukärpäsen puremana tuli ommeltua muutamia pussukoita. Kaapista löytyi aiemmin painettua "Pitsiliina" ja "Kihvi" -kangasta, niin päätin valmistaa ne pois kuleksimasta.                                                                                "Kuusikossa" on joulua varten piirretty uusi painomalli. Olen tehnyt myös leivinliinoja uudella mallilla. Liinoista ei vielä ole kuvia, mutta "Pyyheliinoja ym." -sivulta löytyy painomalli. Tarkoitukseni on viedä nämä Laurinsaaren Navetalle joulukirppikselle myyntiin. Kirppiksestä laitan lähiaikoina ilmoituksen. Ja muutama virkattu kori Jaksamisia kaikille! - sellariina -